Kohti hiilineutraalia tulostamista – Unigrafia kompensoi paperinkulutuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt!

15.5.2019 Admin

Helsingin yliopisto on toukokuun alusta lähtien ottanut käyttöön monitoimilaitteiden ja verkkotulostimien värinvaihtopalvelun. Väriaine- ja hukkavärisäiliöiden kanssa säätäminen jää historiaan, sillä niiden tilaamisen ja vaihtamisen hoitaa jatkossa Unigrafia. Vaihtokäynteihin sisältyy myös ennakoiva huolto, joten odotettavissa on, että laitteiden huoltokutsujen ja vikatilanteiden määrä vähenee ja käyttäjätyytyväisyys kasvaa. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kaikkien yliopiston laitteiden paperinkulutuksen aiheuttamat CO2-päästöt kompensoidaan tästä lähtien 100-prosenttisesti.

“Kaikki lähti asiakkaiden palautteesta. Saimme jatkuvasti viestiä siitä, kuinka värikasettien vaihtamiseen kuluu turhaan tehokasta työaikaa. Sitäkin harmiteltiin, että ylimääräisiä väriainesäiliöitä pyörii jaloissa siellä sun täällä. Siksi päätimme tarjota palvelua värinvaihtoa varten,” kehitysprojektista vastaava Jorma Ahlqvist Unigrafialta kertoo.

Palvelu perustuu verkkoon kytkettyjen ja jatkuvasti päällä olevien laitteiden reaaliaikaiseen monitorointiin ja oppivaan ennakointiin. Monitoimitulostimeen asennettu ohjelmisto pystyy kulutuksen perusteella arvioimaan, milloin värikasetti on loppumassa ja vaatii vaihtoa. Huollossa seurataan tilannetta ja tullaan paikalle, kun on vaihdon aika.

“Kun huoltomies saapuu vaihtamaan värisäiliön, hän tsekkaa samaan syssyyn, että kone toimii muutenkin moitteetta. Reaaliaikaisen tiedon ja ennakoivan huollon ansiosta myös viat vähenevät,” ennustaa Ahlqvist.

Ennen värinvaihtopalvelun käyttöönottoa kone saattoi itse tilata lisää väriä. Myös käyttäjät tilailivat uusia kasetteja varmuuden vuoksi tai siksi, ettei aiempia, jo tilattuja kasetteja löytynyt mistään. Palvelun myötä värisäiliöt sijoitetaan kampuksille perustettuihin pieniin välivarastoihin, eivätkä ne enää pyöri kenenkään jaloissa. Myös tyhjät värikasetit kerätään samaan varastoon, josta ne toimitetaan Kuusankoskelle kierrätykseen.

Helsingin yliopiston paperinkulutuksesta hiilineutraalia

Unigrafiassa tiedostetaan printtaamisen ympäristövaikutukset, ja ympäristö on huomioitu myös yrityksen strategiassa. Pyrkimyksenä on minimoida uuden teknologian avulla ne haitat, joita tulostaminen ilmastolle aiheuttaa. Siksi kompensoimme värinvaihtopalvelun ohessa jokaisen monitoimilaitteen paperinkulutuksen tuottaman hiilijalanjäljen.

Helsingin yliopiston kuukausittainen tulosteiden määrä on noin 1,3 miljoonaa. Laskelmien mukaan yksi istutettu puu nielee 8333 tulostetun sivun hiilidioksidipäästöt. Vuodessa yliopiston paperipino kasvaa korkeutta niin, että sen kompensointiin tarvitaan lähes 2000 puun hiilinielu.

“Saamme kuukausitasolla laitteiden automaattiseen monitorointiin perustuvan sertifikaatin, joka kertoo tulostukseen käytetyn paperimäärän. Sen perusteella maksamme kompensaatiota organisaatiolle, joka istuttaa tarvittavan määrän mangrovepuita Madagaskariin”, kertoo uudesta toimintatavasta silmin nähden innostunut Ahlqvist.

Miksi juuri Madagaskar?

Madagaskar on yksi uhanalaisimmista ekosysteemeistä maapallolla. Yli 80 prosenttia maan mangrovemetsistä on kaadettu, vaikka ne ovat lähes kaikkien Madagaskarin kotoperäisten lajien elinehto. Ympäristötuhot, eroosio ja tulvat ovat vaikuttaneet myös alueen väestön elinolosuhteisiin ja elinkeinoihin. Puiden istuttaminen paitsi kasvattaa hiilinielua ja ehkäisee eroosiota, työllistää myös paikallisia ihmisiä.

Muitakin vaihtoehtoja mietittiin, mutta kompensaation kohteen valinnan ratkaisi lopulta tieto siitä, että tropiikissa sijaitsevan hiilinielun vaikutus saattaa olla tutkijoiden mukaan jopa viisinkertainen hitaammin kasvaviin pohjoisen havumetsiin verrattuna”, sanoo Ahlqvist.

Hiilidioksidipäästöjen kompensointi ei nosta tulosteen hintaa, vaan Unigrafia maksaa puiden istutuksen kustannukset omasta pussistaan. Vaikka paperinkulutus onkin Helsingin yliopistossa tästä lähtien hiilineutraalia, välttämällä turhaa tulostamista vähennät haitallista hiilijalanjälkeä – ja maapallo kiittää!

, , , ,