Animaatioita, liikkuvaa kuvaa ja kuvitusta – Unigrafian Creative Studio KAARO-verkoston verkkosisältöjen toteuttajana

6.5.2020 Admin

KAARO-verkosto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama opettajankoulutuksen kehittämishanke, jonka tavoitteena on kehittää arviointikäytänteitä ja opettajien arviointiosaamista kansallisesti opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Verkosto on julkaissut kymmeniä opetusvideoita ja animaatioita yhteistyössä Unigrafian Creative Studion kanssa.

“Järjestämme koulutuksia, seminaareja ja tapahtumia, suunnittelemme verkkosisältöjä ja teemme tutkimusta. Toisin sanoen fasilitoimme kansallista yhteistyötä ja olemme mukana toteuttamassa sitä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Marja Tamm. “Tavoitteena on rakentaa yhteistä näkemystä siitä, mitä arvioinnista tulisi opettaa.” Mukana KAARO-verkostoon kuuluvat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lapin yliopisto, Oulun yliopisto ja Åbo Akademi. Yhteistyötä tehdään myös muiden hankkeiden, verkostojen ja yliopistojen kanssa.

Kun arviointiosaamisen kehittämisen tueksi tarvittiin videomateriaalia, KAAROssa käännyttiin Unigrafian Creative Studion puoleen. Suosituksia saatiin muiden hankkeiden vetäjiltä. Yhteistyön ensimmäiset askeleet otettiin vuoden 2018 lopulla ja alkuvuodesta 2019 päästiin jo tuottamaan sisältöä.

Videoiden ja animaation toteutusta lähdettiin rakentamaan KAAROn visuaalisen ilmeen ja logon värimaailman pohjalta. Tavoitteena oli luoda elävä, mutta kuitenkin tunnistettava kokonaisuus, joka koostuu äänimaailmasta, animaatioista, videoista ja verkkoviestintään sopivasta kuvituksesta.

“Ensimmäisissä tapaamisissa kävimme läpi referenssejä ja keskustelimme ideologiasta ja filosofiasta hankkeen taustalla. Asiakkaan toiveet ja projektissa huomioitavat oleelliset seikat nousivat esiin nopeasti, joten konseptointi eteni vauhdilla”, muistelee Lauri Manninen Creative Studiolta. “KAARO-verkoston visuaalinen ilme oli selkeä ja yhtenäinen, joten sen päälle oli hyvä ja helppo rakentaa uutta.”

Yhteistyö sujui heti alusta alkaen jouhevasti, tapaamisten tunnelma oli avoin ja rento. Pöytään uskalsi heittää hullujakin ideoita, ja tekemisestä huokui positiivinen energia. “Oli ihanaa antaa alussa vapaat kädet luoville ammattilaisille, tuntui siltä, että vain taivas on rajana”, KAAROn projektisuunnittelija Lotta Avelin sanoo. “Lauri Manninen ja Heikki Jantunen ottivat tosi hyvin kiinni meidän ajatuksista ja rakensivat muutaman erilaisen vaihtoehdon, joista sorvattiin yhdessä meille sopivin. Päätöksenteko oli mukavaa, kun kaikki vaihtoehdot olivat hyviä.”

Ensimmäiseksi luotiin introanimaatio, joka upotettiin KAARO-verkoston nettisivuille. Manninen kertoo, että animoiminen on hidasta, joten isot linjat on sovittava ajoissa, ettei tule tehtyä turhaa työtä. “Animaatiota työstettäessä olimme tilaajan kanssa jatkuvassa dialogissa, ja mielipiteistä vaihdeltiin puolin ja toisin. Se helpotti työtämme superpaljon”, Manninen kiittelee.

Samalla konseptoitiin studiossa kuvattavien videoiden visuaalinen ilme. Konseptointi tapahtui yhdessä Unigrafian kanssa, mutta studiossa kuvattavien videoiden käsikirjoitus oli ja on KAARO-verkoston vastuulla. “Asiantuntijat kirjoittavat, me kommentoimme ja teemme tarvittaessa kalvosarjat videoihin yhdistettäviksi”, kertoo Marja Tamm. “Kun kuvaukset on tehty, video ja kalvot yhteen editoidaan yhteen ohjeidemme mukaisesti. Prosessin virtaviivaistaminen on tehnyt kaikkien työstä helpompaa.”

Videoita ja animaatioita on ehditty reilussa vuodessa tuottaa yhteensä yli 20. “Osaavien ihmisten kanssa on upeaa tehdä töitä”, iloitsevat Tamm ja Avelin. “Me luotamme täysin Creative Studion ammattitaitoon, ja he luottavat antamaamme kritiikkiin. Kaiken lisäksi meillä on tosi hauskaa, ja odotamme edelleen jokaista tapaamista innolla!”

Tällä hetkellä Creative Studiolla ahkeroidaan KAARO-verkoston tilaaman hankeanimaation parissa, ja seuraavaksi ryhdytään valmistelemaan syksyllä käynnistyvien koulutusten videoita. Unigrafian Creative Studiolla jatketaan töitä
poikkeustilanteesta huolimatta. Studio on tarvittaessa käytössä edelleen, mutta näinä epätavallisina aikoina kannattaa silti pohtia, olisivatko organisaationne viestintätarpeet puettavissa studiossa kuvattavien videomateriaalien sijaan vaikkapa animaation värikkäisiin vaatteisiin?

Katso esimerkki KAARO-verkostolle tuottamastamme animaatiosta:

, , , , , , ,